sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Nimiä...

Tyttäreni on miettinyt erilaisia mahdollisia nimiä pennuille. Ne tulevat Doctor Whon ja Sherlock Holmesin ym. maailmoista. Miltä kuulostaa John Aslan Augustus, Sherlock Rose? Ei taida onnistua.
Jos haemme kennelnimeä, niin A-pentueeseen kuuluvat mahdollisesti Amelie, Ashanti, Arietta ja Aslan. Tässä syntymäjärjestyksessä. Tyttäreni antoi poitsulle heti nimen Aslan, Narnian leijonan mukaan. Arietta, pieni aaria, kuuluu neloselle, joka alkuaikoina piti eniten ääntä. Amelie on tumma (harmaa) pikkuinen Amelie-elokuvasta. Tyttäreni mielestä nimen pitäisi olla Alice tai sitten Amelia, jonkun hahmon mukaan. Ashanti muistuttaa ranskan "hauska tutustua" - sanontaa, miellyin siihen siksi. Tyttäreni valinta oli Amara.
Saa sitten nähdä mihin päädytään.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kohta neljä viikkoa täynnä

Pennut ovat ehtineet jo kohta neljän viikon ikään. Valitettavasti olen ihan onneton somen käyttäjä. Yritän saada kuvia lisättyä kohta, kun nyt lomakin alkoi...

Valitettavasti pentu ykkönen "Pikkuinen" jouduttiin lopettamaan 11 vrk ikäisenä. Se ei alkanut kasvaa ja lopulta sen vointi heikkeni niin, ettei muuta voitu. Kyllä se kovasti yritti muiden mukana hengailla.
Poitsu on edelleen kaikista suurin. Tyttö kolmonen on suunnilleen samaa kaliiberia, kakkonen tulee sitten ja nelonen. Poitsu ja kolmonen ovat pitkäselkäisempiä ja isompia. Kakkonen ja nelonen ovat kompaktimman näköisiä, kakkonen kuin pikku lihapulla. Väriltään kakkonen on harmain, tumma hohkaa valkoisen alta.
Nelosella aukenivat silmät ensimmäisinä kahden viikon iässä, poitsu seurasi perässä ja sitten myös muut. Nyt otetaan jo aika reippaita askelia, tosin välillä kumoon kellahdellen. Välillä pitää oikein spurttailla. Nyt ovat pennut jo enemmän hereillä ja painiskelevat keskenään.
Luonteeltaan pienin nelonen on kaikista vilkkain. Kolmonen taas selvästi rauhallisin. Poitsu myös melko vilkas ja telmii nelosen kanssa eniten. Kakkonen viihtyy hyvin myös itsekseen.
Pentulaatikko siirrettiin alakertaan keittiöön pentujen ollessa kaksi viikkoa. Yläkerrassa oli niin kuuma, ettei Karo meinannut jaksaa olla. Nyt ovat pennut siirretty pentuaitaukseen, jossa on tilaa telmiä. Tänään pikkuset reippaasti kävelivät ulos aitauksesta ja tutkivat huushollia. Olivat tosi rohkeita. Ulkoilemaan pihatarhaan pennut pääsevät lähipäivinä, kunhan saan sen pystytettyä.
Jauhelihaa on maisteltu viime päivinä. Poitsulle maistui heti kättelyssä kaikki mitä vain sai. Pennut on myös eka kerran madotettu.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Pennut viikon ikäisiä

Karon pennut syntyivät 5.5. eli eilen tuli viikko täyteen. Pentueeseen syntyi neljä narttua ja yksi uros. Kaikki tytöt tulivat reippaasti vähän yli tunnissa ja sitten odoteltiin pari tuntia. Poikahan se sieltä sitten vielä tuli. Karo hoiti homman hienosti.
Viikko on kulunut pentulaatikossa nukkuen ja syöden niin, että poika on jo reippaasti tuplannut syntymäpainonsa, tytöt 2 ja 3 myös. Tyttö ykkönen oli syntyessään pienempi muita ja paino on lähtenyt hitaasti nousemaan. Se on kuitenkin terhakka ja liikkuvainen. Pikkuiselle annamme välillä vähän vastiketta, että varmasti saisi tarpeeksi nestettä ja ravintoa. Myös nelonen on hiukan pienempi kuin kaksi muuta sisartaan, mutta paino kasvaa tasaisesti. Saa nähdä ottaako toiset kasvussa kiinni kohta. Nelonen on pennuista kaikista tummin.
Tällä hetkellä pentulaatikko on makuuhuoneessani, mutta viimeistään parin viikon kuluttua pennut muuttavat alakertaan keittiöön.
Pennut vajaa kolme vuorokautta vanhoina. Poika vasemmalla ja ykkönen vieressä.